Sivut

tiistai 3. huhtikuuta 2012

kaurakeksejä ja kyläilyä

Neiti Näpsän kanssa oli sovittu, että päiväunien jälkeen leivotaan kaurakeksejä. Kyllä hän sen vielä herätessäänkin muisti, joten taikina tehtiin ja lusikoitiin pellille. Ja aijai, että tulikin taas hyviä! Perinteinen sokeri oli päässyt loppumaan, mutta sujautimme tilalle tomuista, ja kyllä keksit pysy kasassa silläkin.


Syötiin oikein urakalla. Neiti oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaveri Peppi haluaisin myös hänen leipomiaan keksejä. Päätin sitten yhdistää keksien viennin, koiran treenin ja lasten ulkoilun samaan, joten hyppäsimme toppahaalareihin ja pakkasimme pussillisen viemisiä mukaan. Jättiläinen veti lapset ahkiolla kilometrin päähän ystäväperheemme luo. Siinä lapset leikkivät hangella auringon kanssa kilpaa, itse sain nautittavakseni kupillisen kahvia. Sattuipa vielä niin hyvin, että toinen ystäväni soitti siinä ollessani, ja poikkesi myöskin käymään siinä pihassa.


Omat sormet alkoivat palella, eikä lumesta kastunutta Jättiläis koiruutta viitsinyt toisten tupaan viedä, joten lähdimme saunan lämmitykseen kotiin. Kaiken jälkeen lapsukaiset nukahtivat heti iltasadun kuultuaan vuoteisiinsa tuhisemaan.

1 kommentti: