Rakas Hattara, ja jotain muuta...

Voi sitä onnen kyynelten ja riemun määrää, kun saumurin poljinta etsiessä sattuikin löytymään joku aivan muu... Rakas pieni perheenjäsenemme, ainu-pupu nimeltä Hattara, jonka Neiti Näpsä sai synnyttyään laitokselle mummilta ja vaarilta, löytyi pahvisesta laatikosta viiden kuukauden etsinnän jälkeen. On soiteltu kaikki mahdolliset kyläpaikat läpi, kyselty kauppojen löytötavaroista jne. ja nyt se löytyi pahvilaatikosta. Miten se sinne päätyi: joko Neiti Näpsä on sen sinne itse laittanut nukkumaan tai sitten Hattaralla on oma salainen elämänsä, se jää varmaan ikuiseksi salaisuudeksi.
Tämä pupu vahti Näpsän vauvaunta hänen nukkuessaan vielä pinnasängyssään, tämän korvia vauva Näpsä lutkutti lohdukseen ja ilokseen (mistä nimi Hattarakin tuli, pupun haistessa useimmiten lämmenneeltä maitohattaralta), tätä hän kuljetti hampaissaan mukanaan, kun liikkui vielä konttaamalla ja tätä me vanhemmat olemme niin monesti hakeneet sen jonnekin unohduttua, kun se joka paikkaan piti saada mukaan. Voitte vain kuvitella kuinka koko perheemme tämän pupun perään on ehtinyt itkeä!
Ensi yönä Hattara nukkuu jälleen pienen tyttösen rakastavassa syleilyssä.

Iltapäivällä lähdimme kera Jättiläisen Tuusulaan Ruotsinkylän metsäntutkimuslaitoksen alueelle retkeilemään. Jopa yksivuotias Herra Hupsu oli niin reipas, ettei suostunut syliin tulemaankaan, vaan käveli lähes tulkoon koko matkan itse. Vaikeimmat paikat saatiin kantaa väkisin mahtavan huudon säestyksellä.

 Aikomus oli tehdä nuotio ja paistaa siinä nakkeja, mutta kyllä se jäi niin yritykseksi kuin jäädä voi :D Haha! Kaikki polttopuut oli lumen alla ja likomärkiä, että tyydyttiin keräämään kuivat tippuneet oksat ja tikut maasta ja liekittämään ne. Hauskaa oli!

Päivän parhaimmat uutiset: minut hyväksyttiin jäseneksi Prima Vistaan, joka siis on järvenpäässä toimiva laatukuoro. Ohjelmistoon kuuluu niin hengellistä kuin kevyempääkin musiikkia. Ihanaa, pääsen taas laulamaan täysillä! Ensimmäinen esiintyminen sattuukin sopivasti heti ylihuomiselle...