Metsäretki, metsän hetki

Tänään päätin olla tekemättä mitään, viettää vapaapäivän. Ne ovat olleen viime aikoina harvinaisia. Tuntuu, että elämä on pelkkää suorittamista: työtä, juoksevia asioita, lastenhoitoa, kodin ylläpitämistä, ruokahuoltoa, koulutehtävien tekemistä, tiedon pänttäämistä... lista tuntuu loputtomalta. Ihminen, ainakin tällaisilla geeneillä varustettu kuin minä, haalii itselleen sylin täydeltä hoidettavaa. Tappiinsa asti tyytyväisenä hän huolehtii tehtävänsä, kunnes yhtäkkiä tuleekin kiukku. Hetken jos toisenkin siinä sitten polkee jalkaa, kunnes hiljaa ymmärtää taustalla olevan keräämänsä painolastin määrän, kykenee tutkimaan taas itseään ja olemaan osoittelematta muita sormellaan. Siinä hetkessä on hyvä täyttää keuhkot puhtaalla ilmalla ja tyhjentää ajatuksensa kaikista velvollisuuksista, olla armollinen itselleen, tehdä sitä mitä huvittaa.

Neiti Näpsä on pitkään toivonut, että maalailisimme kiviä. Otimme korin matkaan ja suuntasimme metsään retkelle. Lapset keräsivät mukaan kaikkea, mikä maalattavaksi sopisi.

Hiljennyimme kuuntelemaan lintua, joka päivästä toiseen laulaa yhtä kauniisti tietämättä huomisesta tuon taivaallista. Haistelimme kukkasia, jotka aina vain jaksavat suunnata katseensa kohti valoa. Tunnustelimme kielojen vahvoja lehtiä, jotka työntyvät esiin maan uumenista saaden ravinteista vain ne, mitä suurien puiden jäljiltä jää. Ihastelimme metsän kaikkia värejä huomaten niiden hohtavan sitä kirkkaammin mitä lähempää katsoo, ja kuitenkin niiden olevan täydellisessä tasapainossa osana kokonaisuutta. Luonto, miten paljon useammin äärellesi pitäisikään pysähtyä!

Tämän hetken, tämän retken me tuomme olohuoneeseemme, palan siitä. Päivä oli aurinkoinen, joten maalasimme ulkona. Uudet maalit oli välissä haettava kaupasta, ja eksyimme matkalla markkinoille. Nautimme jäätelöä ja kanssa ihmisten hulinaa. Takapihalla suojasimme nurmen, maalailimme antaumuksella, söimme välillä. Keppejä, kiviä, risuja, sulkia, kaarnaa, havuja... kaikkea mitä metsä meille tarjosi. Ja jätimme aarteemme lempeään ilta-aurinkoon kuivumaan.

Herra Hupsun johdolla siistimme vanhan laudan. Rapsuttelimme edellisiä maaleja, harjasimme ja hioimme. Hupsu innostui asiasta niin, että harjasi ja hioi kaikki rekka-autonsakin. Laudan muunnuttua kivan näköiseksi asettelimme liimaten maalaamamme metsän antimet sille.

Kyllä tätä nyt jonkin aikaa täytyy olohuoneessa ihmetellä ennen kuin raaskii seuraavan tieltä raivata. Lupaan rauhoittua aina sitä katsellessani.

Itseasiassa se on aika kaunis, kun sitä pysähtyy katselemaan. Kiitos rakkaat pikku taiteilijani!