Kielo

Seuraavan runon omistan mielenterveystyölle, minkä moninaisessa verkostossa olen itsekin saanut työskennellä. Tällä erää viimeinen työpäivä takana, kesäloma edessä ja uudet haasteet odottamassa. Kulunut vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas ja opettavainen kaikella tavoin. Paljon taas kasvaneena ja viisastuneena, vaikkakin edelleen ja aina keskeneräisenä, jatkan omaa kulkuani kohti tulevaa.

Kuvassa olevan kakun omistin omalle rakkaalle työtiimilleni. Olette mahtavia. Kiitos antoisasta matkasta kanssanne!

Kielo

Aivan polun laidalle

rinnalle kielojen kauniiden

on kasvanut kukka repaleinen

se jäänyt on jalkoihin juoksijoiden.

Varsi ohut ja hentoinen

lehdet rikki kuluneet

alimmat soraan jo painautuneet

yrittää aurinkoon yltää.

Vierellä versot vahvemmat

toiset ilkkuen irvistävät

vaan muutamat harvat herkimmät

kieloa kulunutta kannustavat.

Ei pärjäisi penkin pioni

maaperässä ankarassa

kun ei kauneinkaan leikkokukkanen

edes maljassa mahtavassa.

Mutta tämä rukka risainen

se taistelee taivalta tuskien

ja silti kasvattaa kukkasen

vaatimattoman, valkoisen.

Turvallisille tuulille työnnellen

maalle multavalle muutellen

oikeilla otteilla ohjaillen

apua tarvittaessa tarjoten,

Maan karun kasvatti

jolle polun reuna paljon opetti

synnyttää suloisen siemenen

joka sytyttää ihmisen sydämen,

Kiitollisuutta tuntemaan

päivää täydesti elämää.

Satu