Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Pieni käsi

Pieni käsi
Pikkusormeani puristaa
Katseesi suora
Aseistariisuva
Kiireeni tavoittaa.

Miten suloinen oletkaan!
Juokset ulkona innoissaan
Kyynelkin niin kevyesti vierähtää
Sylistä jo haluat uudestaan yrittämään.

Peset varpaani kylpyvaahdolla
Vaikka kylpyankan annat vain olla
Syöt jäätelön maailman parhaimman
Sormi pystyssä: "Ytti vielä, äiti" yrität.

En voi kieltää katseesi totuutta:
olet pieni vain yhden kerran.

Sä illalla halaat ja suukotat
"Oi äiti, olet kaunis" toteat
Minä itkua itseeni sisäistän
Olet kanssani vain hetken verran.

Pikkusormeani puristaa
Pidät kiinni tänään hieman lujempaa
Sinä täydellinen
Puhdas, valkoinen
Hiusesi kultakutrinen.

Olen luonasi, pieni, suloinen
Niin kauan kuin ikinä tarvitsee.

***

Hoitovapaalle jääneen ajatelmia. Ai, miten ihanaa tulee olemaan, kun saan nauttia hoitovapaan suomista iloista lasteni kanssa. Aikaa: vuorokauteen tulee 10 tuntia lisää aikaa, kun ei kulje töissä. Vapautta: kun ei ole velvoitettu käymään viitenä päivänä viikossa tietyssä osoitteessa, on vapaa suunnittelemaan päivän sisältöönsä kaikkea, mikä nyt sattuu heräämisen jälkeen huvittamaan. Tätä ensimmäistä viikkoa olemme viettämässä mummolassa. Siirtäisin kuvia, mutta lainakone ei syystä tai toisesta suostu lukemaan kameraani..
Okei, onhan hoitovapaalla se toinenkin puoli. Lapsien kirmailua ja kiljahteluja niin paljon, että korvissa soi, erilaisia maa-aineksia lattialle riippuen vuoden ajasta, tiskiä, pyykkiä ja rahojen riittävyyden laskelmoimista.
Kaiken ihanuuden rasittavuudessaan toivotan tervetulleeksi takaisin elämääni.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kielo

Seuraavan runon omistan mielenterveystyölle, minkä moninaisessa verkostossa olen itsekin saanut työskennellä. Tällä erää viimeinen työpäivä takana, kesäloma edessä ja uudet haasteet odottamassa. Kulunut vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas ja opettavainen kaikella tavoin. Paljon taas kasvaneena ja viisastuneena, vaikkakin edelleen ja aina keskeneräisenä, jatkan omaa kulkuani kohti tulevaa.


Kuvassa olevan kakun omistin omalle rakkaalle työtiimilleni. Olette mahtavia. Kiitos antoisasta matkasta kanssanne!



Kielo

Aivan polun laidalle
rinnalle kielojen kauniiden
on kasvanut kukka repaleinen
se jäänyt on jalkoihin juoksijoiden.

Varsi ohut ja hentoinen
lehdet rikki kuluneet
alimmat soraan jo painautuneet
yrittää aurinkoon yltää.

Vierellä versot vahvemmat
toiset ilkkuen irvistävät
vaan muutamat harvat herkimmät
kieloa kulunutta kannustavat.

Ei pärjäisi penkin pioni
maaperässä ankarassa
kun ei kauneinkaan leikkokukkanen
edes maljassa mahtavassa.

Mutta tämä rukka risainen
se taistelee taivalta tuskien
ja silti kasvattaa kukkasen
vaatimattoman, valkoisen.

Turvallisille tuulille työnnellen
maalle multavalle muutellen
oikeilla otteilla ohjaillen
apua tarvittaessa tarjoten,

Maan karun kasvatti
jolle polun reuna paljon opetti
synnyttää suloisen siemenen
joka sytyttää ihmisen sydämen,

Kiitollisuutta tuntemaan
päivää täydesti elämää.

Satu

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Rakkaudellista Äitienpäivää!



Onnellinen on vauva, joka välittävän ääneen kohtuun kuulee
Äiti, joka silitellessään suurenevaa vatsaansa pienen kantapään kämmentään vasten tuntee
Vauva, joka äidin rinnalle turvaan pääsee
Äiti, joka pientään ihmettelee ja sylissään keinuttelee
Vauva, joka äidilleen hymyilee
Äiti, joka yöllä huolehtien heräilee
Ja lapsi, joka napansa ympäri pyörii ja maailma suurenee.

Onnellinen on äiti, joka kasvua kummastelee
Lapsi, joka irronnutta hammastaan keijulle säästelee
Äiti, joka lapsensa ylpeänä kouluun saattelee ja pärjäämisestä huolissaan odottelee
Nuori, jonka reviiri laajenee
Ja äiti, jonka kauppalasku suurenee.

Onnellinen on nuori aikuinen, joka edelleen kodin turvaa tarvitsee
Äiti, joka lapseltaan silloin tällöin kuulumisia kuulee
Aikuinen, joka tarpeellisen tuen saa
Äiti, joka lastaan edelleen elämään opastaa
Ja aikuinen, joka sohvan ostaa ja omaa pesää rakentaa.

Onnellinen on lapsi, joka ihmiseksi syntyy
ja ihmisyyden ainutlaatuisuus ymmärryksestä löytyy
Ja onnellinen on ihminen, jonka lapsi äidiksi tekee
ja äiti kaiken kasvun taas uudelleen kokee.
Äitiys on pyyteetöntä, se tekee siitä ihmeen tässä maailmassa
Ja onnellinen on hän, joka saa tuntea ihmeen.



Näissä pohdinnoissa
olen kiitollinen
ja toivotan aurinkoista Äitienpäivää

Omalle Äidilleni

sekä kaikille muille äideille,
isoäideille,
tukiäideille, sijaisäideille, 
äitipuolille ja
varaäideille,

Satu

lauantai 11. toukokuuta 2013

Metsäretki, metsän hetki



Tänään päätin olla tekemättä mitään, viettää vapaapäivän. Ne ovat olleen viime aikoina harvinaisia. Tuntuu, että elämä on pelkkää suorittamista: työtä, juoksevia asioita, lastenhoitoa, kodin ylläpitämistä, ruokahuoltoa, koulutehtävien tekemistä, tiedon pänttäämistä... lista tuntuu loputtomalta. Ihminen, ainakin tällaisilla geeneillä varustettu kuin minä, haalii itselleen sylin täydeltä hoidettavaa. Tappiinsa asti tyytyväisenä hän huolehtii tehtävänsä, kunnes yhtäkkiä tuleekin kiukku. Hetken jos toisenkin siinä sitten polkee jalkaa, kunnes hiljaa ymmärtää taustalla olevan keräämänsä painolastin määrän, kykenee tutkimaan taas itseään ja olemaan osoittelematta muita sormellaan. Siinä hetkessä on hyvä täyttää keuhkot puhtaalla ilmalla ja tyhjentää ajatuksensa kaikista velvollisuuksista, olla armollinen itselleen, tehdä sitä mitä huvittaa.


Neiti Näpsä on pitkään toivonut, että maalailisimme kiviä. Otimme korin matkaan ja suuntasimme metsään retkelle. Lapset keräsivät mukaan kaikkea, mikä maalattavaksi sopisi.




Hiljennyimme kuuntelemaan lintua, joka päivästä toiseen laulaa yhtä kauniisti tietämättä huomisesta tuon taivaallista. Haistelimme kukkasia, jotka aina vain jaksavat suunnata katseensa kohti valoa. Tunnustelimme kielojen vahvoja lehtiä, jotka työntyvät esiin maan uumenista saaden ravinteista vain ne, mitä suurien puiden jäljiltä jää. Ihastelimme metsän kaikkia värejä huomaten niiden hohtavan sitä kirkkaammin mitä lähempää katsoo, ja kuitenkin niiden olevan täydellisessä tasapainossa osana kokonaisuutta. Luonto, miten paljon useammin äärellesi pitäisikään pysähtyä!









Tämän hetken, tämän retken me tuomme olohuoneeseemme, palan siitä. Päivä oli aurinkoinen, joten maalasimme ulkona. Uudet maalit oli välissä haettava kaupasta, ja eksyimme matkalla markkinoille. Nautimme jäätelöä ja kanssa ihmisten hulinaa. Takapihalla suojasimme nurmen, maalailimme antaumuksella, söimme välillä. Keppejä, kiviä, risuja, sulkia, kaarnaa, havuja... kaikkea mitä metsä meille tarjosi. Ja jätimme aarteemme lempeään ilta-aurinkoon kuivumaan.




Herra Hupsun johdolla siistimme vanhan laudan. Rapsuttelimme edellisiä maaleja, harjasimme ja hioimme. Hupsu innostui asiasta niin, että harjasi ja hioi kaikki rekka-autonsakin. Laudan muunnuttua kivan näköiseksi asettelimme liimaten maalaamamme metsän antimet sille.



Kyllä tätä nyt jonkin aikaa täytyy olohuoneessa ihmetellä ennen kuin raaskii seuraavan tieltä raivata. Lupaan rauhoittua aina sitä katsellessani.


Itseasiassa se on aika kaunis, kun sitä pysähtyy katselemaan. Kiitos rakkaat pikku taiteilijani!